sunnuntai 28. elokuuta 2016

Paluu arkeen

Paluu arkeen on aivan todellista. Koulu- ja päiväkotiarkea on pyöritetty nyt meidän perheessä muutaman viikon ja kaikki harrastukset ovat jälleen kesän jälkeen alkaneet. Päivät seuraavat toisiaan, mukana ei pysyisi ellei olisi kalentereita, kännyköitä ja muita tarkkoja suunnitelmia. Huomasin, että kännykän kalenteri ei enää riitä ajantasalla pysymiseen. Tarvitsen paperisen kalenterin, josta saan koko viikon selkeästi hallintaan. Viikon TO DO-lista seuraa koko viikon mukana, jolloin saan listättyä ja yliviitattua asioita pitkin viikkoa. Näin saan paremmin arjen aikataulut hallintaan, sillä nyt pyörii jo iso ratas perheessämme! Mokkapalaleipomo on auennut, ja mokkapalapeltejä leivotaan suuntaan jos toiseenkin, kimppakyytiwhat's up-ryhmät laulavat, vanhempainiltoja ja kokouksia on viime viikkoina ollut muutama per viikko ja jotain arjestamme kertoo myös se, että lauantaiaamuna kello soi 07. Muiden nukkuessa kipaisin pikkulenkillä ja suihkun raikkaana ilmoitin komppaniamme - tyttäreni ja itseni klo 8.20 myymään arpoja fudisturnaukseen. Joku laittoikin facebookiin ihanan muistutuksen siitä, että nämä ovat niitä elämän kultavuosia, nyt meitä tarvitaan! Niin totta! En halua, enkä suostu harmaaseen tylsään arkeen vaan haluan elämäntäyteistä ja tapahtumarikasta arkea, isolla A:lla!


Vaikka arki on vauhdikasta ja kivaa, en odota arkea loman jälkeen, kuten välillä kuulee sanottavan "ihanaa että arki alkaa ja päästään totuttuun rutiineihin". Voisin elää ja lorvailla lomalla vaikka koko vuoden ympäri. Rakastan sitä perheen kanssa vietettyä aikataulutonta aikaa! Mutta kun se ei valitetavasti ole mahdollista. Niin perheemme aikuisia kuin nykyisin myös lapsia velvoittavat yhteiskunnan velvoitteet, niin tässä sitä nyt ollaan. Tässä ei ole kyse kuitenkaan todellakaan siitä että en pitäisi arjestamme. Koska arkea vuodesta on suurin osa, arki täytyy ehdottomasti rakentaa sellaiseksi että se on mukavaa.

No niin eli se arki. Naisten lehdet pursusivat hetki sitten vinkkejä siitä kuinka palata loman jälkeen arkeen. Meillä se tapahtui sillä "äkkikuolema-taktiikalla". Me lomailtiin huolettomasti loppuun asti eikä valistauduttu etukäteen arkeen millään tavoin. Ensimmäisenä arkiaamuna kun herätyskello pirahti aloimme miettimään, että mitäs tämä arki nyt sitten olikaan. Nyt voin todeta, että unirytmit on käännetty meidän perheessä arki-modeen ja arki on alkanut rullaamaan. Päiväkotitossut on ostettu ja nimikoitu ja sadekamppeet kutakuinkin kasassa.

Miltä se meidän arki sitten tänä syksynä näyttää! No sanotaanko, että todella jännittävältä. Kuten kerroinkin, esikoinen aloitti koulun, 5-vuotias aloitti uuden kielen opinnut ja aloitti vieraskielisessä päiväkotiryhmässä ja kuopus aloitti päiväkodin. Kun tämä paletti saadaan harrastusten kanssa pyörimään aloitan minä myöhemmin syksyllä työt yli seitsemän kotiäitivuoden jälkeen, jaiks!!!

Harrastukset tiukentavat arjen aikatauluja, mutta kun ne ovat niin valtavan mukavia ja lapset nauttivat harrastuksistaan ja niissä näkee myös kavereita. Harrastuksia on meillä kaikilla kolmella tytöllä useampia ja illat menevätkin aikamoisessa harrastusrumbassa. Olen aika onnistuneesti saanut järjestettyä aikataulut niin, että monena iltanan viikosta yhden illan aikana harrastetaan ainoastaan yhdessä toimipisteessä, jolloin saman illan aikana kaikki tytöt vuoronperään esimerkiksi tanssivat. Ilta hengaillaan tanssistudiolla, syödään eväitä, leikitään lego friendseillä ja sylitellään. Toimivaa meidän perheessä ja se stressaava suhailu on saatu minimoitua.


Arjen aloitukseen kuuluu tietysti myös kaupunkiin ja kotiinpaluu. Koko kesä on menty ja koti on ollut lähinnä pyykinpesun tukikohtana. Viime viikot pyykkikone on laulanut, jääkaappia on täytetty ja syksyvaatteita on hankittu ja läpikäyty. Pienet ja sopimattomat vaatteet lähtevät kirpputorille tai kiertoon. Kesäsandaalit on laitettu odottamaan mahdollista talven lomareissua ja uusia vaatehankintoja on myös tehty, joista lisää myöhemmin. Puhtaat matot on levitetty lattioille, ja koti on koristeltu kynttilöillä syksy kuntoon. Niin ja arkeen paluusta kertoo myös se, että perjantaisushit ovat palanneet kesätauolta perheemme rutiineihin.
Mukavaa arkea itse kullekin!

Miltä teidän tämän syksyn arki näyttää?



Kiinnostaako lapsiperheaiheet?

Seuraa blogiani facebookissablogit.fi instagramissa

torstai 25. elokuuta 2016

Kreeta, Hania lasten kanssa

Kesäreissullamme piipahdimme päiväksi Kreetan Haniaan. Upea ja kaunis paikka, jonne voisin karata vaikka pitkäksi viikonlopuksi aikuisten kesken. Nyt olimme liikenteessä koko perheen voimin ja Hanian vierailumme tarkoitus oli tavata ystäväperhe ja viettää heidän kanssaan päivä. Oh boy, kuinka hauska päivä siitä tulikaan. Treffasimme ystävämme Hanian satamassa aamupäivällä. Nautimme sataman ravintolassa vähän virvokkeita, sillä ilma oli jo +36 aamupäivällä ja lapset melko pökerryksissä kuumuudesta. Kesän kuumuudessa keskipäivällä oli mahdoton tehdä kävelyretkeä lasten kanssa Hanian upeisiin historiallisiin rakennuksiin, joten ne jäivät seuraavan kertaan. Isoista suklaisista croisanteista ja kreikkalaisista salaateista saimme vähän virtaa samalla kun suunnittelimme päivän kulkua.


Satamaravintolassa istuskellessamme kipaisivat miehet varaamassa liput lasipohjaveneretkelle, joka lähti seuraavan tunnin aikana. Lasipohjaveneretket, kun ovat Hanian erikoisuuksia. Matkantarjojia oli useampia, mutta valitsimme Captain Nick, joka oli tripadvisorissa saanut hyvät arvostelut. Retkiä oli myös eri mittaisia yhden tunnin reissusta pidempiin useamman tunnin reissuun. Meille riitti hyvin tunnin matka, koska mukana oli pieniä lapsia ja päivän aikana oli tarkoitus tehdä muutakin.


Tunnin reissussa kerkesimme ajaa veneellä lähisaarelle - Lazaretalle snorklailemaan. Captain Nick oli arvostelujen mukaan interaktiivinen ja se piti kyllä tosiaan paikkansa. Hän sukelsi pohjasta mustekalan, jonka sai olkapäälleen istumaan niin halutessaan. Minä olin 2-vuotiaan kanssa veneessä katselemassa menoa lasipohjaveneen läpi ja Nick toi mustekalan näytille lasipohjaan, jotta myös pienemmät näkivät menoa. Minusta kuitenkin suurin mielenkiinto tällaisella tunnin lasipohjaveneretkellä oli snorklaus. Snorklatessa lapset olivatkin näneet paljon kaloja ja Lazaretta on tunnettu hyvästä snorklailusta, joka sopii myös aloittelijoille. Ihan hirveästi värikkäitä ja mielenkiintoisia kaloja ei lasipohjan läpi tosin näkynyt. Captain Nick kävi välillä ruokkimassa kaloja lasipohjan alla, jolloin saatiin sutinaa lasipohjan eteen. Captain Nick itse suositteli kolmen tunnin lasipohjavenereissua, jolloin veneellä kerkeäisi kauemmaksi Thodorou saaren edustalle snorklaamaan.


Lasipohjaveneretkelle kannattaa ottaa mukaan uikkarit, aurinkorasvaa/uimapaita, kellukkeet. Tuolla reissulla ei ollut pelastusliivejä tarjolla, ja vaikka 5-vuotiaamme osaa hyvin uida oli pienessä aallokossa merivedessä mukavampi keskittyä snorklailuun, kun ei tarvinnut pinnistellä pinnalla pysymisen kanssa. Meillä oli tytöillä omat snorkkelit mukana vaikka niitä sai myös veneestä, myös uimalaseilla pärjäsi hyvin. Räpylöitä oli tuossa veneessä tarjolla 31 koosta lähtien. 5-vuotiaalla oli omat räpylät mukana. Veneessä oli juotavaa myynnissä ja pieni vessa löytyi paatista. Matkarattaat jätimme satamaan odottamaan ravintolaan, jossa olimme ruokailleet. Matkarattaat olisivat tosin mahtuneet mukaankin.







Veneretken jälkeen hyppäsimme autoihin ja ajoimme Hanian keskustasta alle 10 kilometrin päässä sijaitsevaan Limnoupolis vesipuistoon. Vesipuistoon menee myös jokin julkinen kuljetus, mutta kun meillä oli autot, taittui matka nopeasti omatoimisesti. Vesipuistossa vietti mukavasti iltapäivän, sillä se ei ollut massiivisen kokoinen ja siksi hyvin hallittavissa monen lapsen kanssa. Vesipuisto oli kuitenkin melko monipuolinen ja lapset nauttivat puistossa temmeltämisestä. Parasta oli se, että oli niin lämmin, ettei tarvinut värjötellä. ;)


Puistossa oli lukollisia lokeroita, joihin sai jätettyä tavarat. Heinäkuussa maa oli niin kuuma, että sandaalit olivat ehdoton varuste maalla kävellessä. Uimapaita oli näppärä, koska aurinko porotti kuumasti ja lapset olivat koko päivän vedessä.



Vesipuiston mennessä kiinni pukeuduimme illallisvaatteisiin ja palasimme Hanian venetsialaiseen satamaan illlallistamaan. Satama oli auringon laskiessa muuttunut aivan eri näköiseksi. Auringon säteiden tuoma värimaailma toi upeata tunnelmaa. Satamaravintolat olivat muuttuneet lounaspaikoista viihtyisiksi illallisravintoloiksi. Tunnelma oli tyylikäs ja mukavan rento. Ravintoloista sai monenlaista ruokaa ja erityisesti merenelävät olivat herkullisia.


Illallisen jälkeen kävimme vielä pienellä kävelyllä Hanian kapeilla kujilla, jossa oli myös ihania ravintoloita, kauppoja sekä mahtavia pieniä hotelleja, joihin haaveilen pääseväni joku kerta yöpymään. Hanian kapeat kujat olivat todella kapeita, joten matkarattaat olivat näppärät. Mukulakivet, portaat ja erilaiset nousut olisivat tehneet matkan hankalaksi isoilla vaunuilla. Päivä meni aivan liian nopeasti hyvässä seurassa ja pian olikin aika sanoa hyvästit ja jatkaa matkaa eri suuntiin! Onnea on ystävät!


Hania on turvallinen ja mukava lapsiperhekohde, jonne voisimme hyvin matkata uudestaan! Helsingistä lentää Haniaan myös suoria lentoja, jotka houkuttelevat. Nopea ja vaivaton pääsy lämpöön ja aurinkoon kuulostaa täydelliseltä lapsiperhekohteelta.

Kiinnostaako lapsiperheaiheet?

Seuraa blogiani facebookissablogit.fi instagramissa

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Viikkorahaa lapselle

Lasten kasvaessa myös viikkoraha ja rahakasvatus alkaa tulemaan ajankohtaiseksi. Meillä ei viikkorahakäytäntöä ole, mutta sitä on mielenkiintoista pohtia ja valmistautua siihen kun sen aika on. Hyvä ystäväni on hiljaittain perustanut loistavan blogin Lapset ja raha, jossa pohditaan rahaa monesta eri näkökulmasta. Tämän blogin lukeminen on saanut myös minut miettimään asiaa.

Tarvitseeko lapsi rahaa?

Mietin omaa lapsuuttani, meillä ei ollut viikkorahaa käytössä. Muistan, kun aloin kulkea yksin koulumatkat, minulla oli aina äidiltä saatu kaksi markkaa repussa, jotta sain soitettua puhelinkopista kotiin, jos myöhästyisin bussista tms. Tämä on ensimmäinen muistoni rahasta. Joskus myöhemmin puhelinkoppiraha saatettiin tuhlata salaa markan berliininmunkkiin, joita myytin koulun läheisessä leipomon myymälässä. ;) Nykypäivänä käteisen rahan tarve on aivan toista. Lapsilla on bussikortit, johon on ladattu arvoa ja kännykät, joissa on saldorajat. Puhelinlaskut menevät suoraveloituksena vanhempien tililtä, joten lapsi ei käytännössä edes tarvitse tällaisiin perusasioihin rahaa.

Olen kuullut, että ekaluokkalaisemme iltapäiväkerhossa on kerran viikossa kioski, josta saa ostaa herkkuja. Tällaisessa tilanteessa hän todennäköisesti tarvitsisi käteistä rahaa, ja eri perheiden erilaiset käytännöt saattaisivat nousta keskustelun aiheeksi. Osassa perheessä kioskilla käynti saatettaisiin kieltää kokonaan herkkujen syönnin tai rahan käytön takia, toisissa saatettaisiin sallia jossakin määrin ja osassa sallia täysin. Keskustelin tässä muutaman äidin kanssa kioskilla käynnistä ja moni kertoi, että kotitöitä tekemällä lapsi tienaisi kioskirahat. Kuulin myös, että kioski on tältä vuodelta lopetettu vanhemmilta tulleen vastustuksen takia. Eli ehkä meidän ei tarvitse viikkorahaa vielä tämänkään takia ottaa lapsen kanssa keskustelun aiheeksi.

Toisaalta raha liikkuu lasten leikeissä jo hyvin pienestä. Parivuotias pitää kahvilaa ja rahastaa asiakkaita. Rahasummat ovat kuitenkin hatusta temmattuja. Vai mitä mieltä olette 100 euroa maksavasta croisantista? ;) Eli lapsi tietää jo hyvin pienestä, että rahaa tarvitaan ja se on kaupankäynnin väline, mutta rahan arvo on vaikeampi juttu.

Millaisesta työstä viikkorahaa lapselle?

Lapsen mielenkiinto rahaa ja sen arvoa kohtaan nousee varmasti, kun lapsi haaveilee jostakin lelusta. Jos ei ole syntymäpäivät tai joulu tulossa, käydään perheessämme lapsen kanssa keskustelu lelun hankinnasta. Toisinaan meillä lelun hankkiminen on liittynyt johonkin ponnisteluun, jota on seurattu tarrapolun avulla. Esikoinen harjoittelee lukemaan vieraalla kielellä, koska on kielikylvyssä, joten hänellä on rakennettu lukupolku. Kun hän 15 päivän ajan lukee ennalta sovitun sivumäärän, saa hän valita palkinnoksi lelun. Tämä lukemisprojekti on osa sitä, että kannustamme lasta lukemaan ja opiskelemaan sekä korostamme opiskelun merkitystä. Fyysisen työn lisäksi täytyy arvottaa mielestäni myös ajatuksellinen työ. Joku saattaa sanoa, että läksyt täytyy tehdä joka tapauksessa, mutta sama se on kotitöiden kanssa, jonkunhan ne pitää tehdä. Tässä lapseni lukuprojektissa on kyse läksyjen ulkopuolisesta lukemisesta.

Toisen lapsen kanssa on sovittu, että kun aamutoimet menevät ilman kiukkua kahden viikon ajan, hän saa valita mieleisen lelun. Ehkä tämä on sitä kasvatusoppaissa kiellettyä lahjontaa, mutta olen huomannut että tällaisella käytännöllä, jossa lapsella on motiivi, saadaan muutettua lapsen rutiineja mielekkäällä tavalla. Toisaalta muistan lukeneeni kasvatusteksteistä tarrapoluista pottaharjoittelun yhteydessä, joten miksei myös vanhemmille lapsille tällaista soisisi. Tässäkään tilanteessa ei ole käytetty rahan arvoa, mutta kuitenkin opetettu lasta ymmärtämään, että ponnistellessa ts. "työtä tekemällä" saa hankittua mieleisiä juttuja.

Lapseni luokalla on kielimakaronipurkki. Kun luokka käyttää vierasta kieltä, saavat he yhteiseen purkkiin makaroneja ja kun purkki on täynnä, luokka pitää discon tai juhlan. Eli tässäkin on kyse työstä ja siitä seuraavasta palkasta. Raha ei kuitenkaan liiku, mutta toisaalta työlle on määritelty jonkinlainen arvo.

Lasten kokemuksia rahasta miettiessäni mietin hammaskeijua. Hammaskeiju tuo hampaan irtoamisesta rahaa. Tällöin lapsi ei välttämättä ole tehnyt minkäänlaista "työtä" hampaan irtoamisen suhteen. Meillä ainakin eräs hammas irtosi nukkuessa. Pitäisikö tällöin hammaskeijun arvottaa tämä hammas eri tavalla kuin hammas, jota on heiluteltu ja kitkuteltu veren maku suussa monena iltana? Rahan arvo on vaikea asia. Tämän lisäksi lapsihan saattaa saada lahjaksi rahaa. Eli lapselle yksinkertaisesti selittäen: Rahaa voi saada erilaisista töistä, joista seuraa palkkaa = viikkorahaa.  Lisäksi rahaa voi saada lahjaksi synttäreiltä ja muista juhlista sekä hammaskeijulta.

En kuitenkaan vielä tässä vaiheessa olisi valmis antamaan viikkorahaa ilman että siihen liittyisi jokin ponnistelu vain viikkorahakäsitteen takia. Lapsemme ovat niin pieniä, eivätkä vielä ole edes kiinnostuneita rahasta muuta kuin lelujen hankinnan kautta. Toisaalta tämäkin tulee varmasti jossain vaiheessa eteen, kun lapsi alkaa käymään kahviloissa ja kioskeilla. Ehkä tässä vaiheessa, kun kyseessä on 6, 5 ja 3-vuotiaat lapset, eräänlainen "viikkoraha" voisi olla lauantain karkkipäivä. Viikko on pulkassa ja koittaa lauantai, jolloin saa karkkipäivän karkit.

Miten opettaa lapselle rahan arvoa?

Meillä lapset eivät tee säännöllisesti kotitöitä. Jos tekevät, he tekevät sen omasta tahdosta. Olen pohtinut, että olisi hyvä, jos he sellaisia alkaisivat tehdä. Mutta toisaalta miten arvotan lapsen työn. Mielestäni tällaisessa toistuvassa työssä tulisi olla jokin selkeä logiikka. Kuinka paljon tulisi antaa tiskikoneen tyhjentämisestä? Ja toisaalta jos annan yhdelle siitä 50 senttiä, niin onko kaikkien lasten työ samanarvoista riippumatta heidän iästä. Ja jos nyt annan 50 senttiä, niin tuskin se riittää enää yläasteella maksuksi ja toisaalta miten työ on tällöin parantunut? Onko tällöin kyseessä jokin palkaan lisättävä ikälisä? ;) Ekaluokkalainen tyhjentää mallikkaasti ilman apua koneen nytkin. Toisaalta, jos haaveena on Lego Friendsit, jotka maksavat vaikka 70 euroa, miten motivoin lapseni hommaan? Tällöin lapsi joutuisi tyhjentämään tiskikoneen 140 kertaa. En tiedä miten motivoisin lapseni 140 kertaan. Go, go enää 89 kertaa jäljellä.

Kun lapsemme olivat mummolassa hoidossa, palkkasi isoisä lapset kesätöihin. Tehtävänä oli kerätä pudonneet omenat ämpäreihin. Ämpäreitä kertyi useampi ja aikaa meni noin 10 minuuttia ja palkaksi lapsi sai 2 euroa. Lapset olivat aivan villinä ja ylpeitä kesätyöstään. Tällainen yksittäinen homma oli mielestäni selkeä ja hauska juttu ja toimi pienillä lapsilla todella hyvin.

Toisaalta kun lähdimme reissuun saivat kaikki kolme lasta mummiltansa matkarahaa. Oli mielenkiintoista seurata kuinka he sitä käyttivät. Rahan käytössä ja arvottamisssa lasten luonne-erot nousivat myös selkeästi esiin. Yksi osti ekana iltana koko rahalla mieleisen jutun, jotta sai omien sanojensa mukaan keskittyä uimiseen loppuloman. Toinen halusi kiertää kaupoilla joka ilta. Ihastella ja hypistellä. Loppujen lopuksi hän ei ostanut koko loman aikana mitään, vaan säästi kaikki rahat, koska säästää isompaan jutuun. Kolmas osti pikkujutun ja unohti loppurahat ja koko rahahomman loppulomaksi. Varmasti ikäeroilla on osittain osuutta siihen miten rahaa arvostetaan ja käytetään, mutta myös luonteella on suuri merkitys.

Ehkä kiteytettynä tämä viikkoraha-asia tässä vaiheessa meidän perheessä on se, että haluan lapsemme ymmärtävän, että raha ei kasva puussa, vaan jotain sen eteen tulee tehdä. Olemme puhuneet siitä, että ostamalla raha vähenee sinulta. Ei se, että vaikka saat vaihtorahana monta kolikkoa enemmän ei tarkoita sitä, että sinulla olisi enemmän rahaa. ;) Toisaalta saatat saada rahan tilalle jonkun ihanan jutun josta olet todella onnellinen, mutta kannattaa miettiä, että onko tämä lelu just se ihanin vai onko vielä joku ihanempi juttu olemassa. Lisäksi olemme puhuneet säästämisestä ja siitä että jos nyt et ostakaan mitään vaan säästät niin sinulla on mahdollista saada vieläkin isompi lego-juttu ensi kerralla.

Onko teillä viikkoraha käytössä? Miten arvotatte työt? Miten viikkorahan saa?

Seuraa blogiani facebookissablogit.fi instagramissa

tiistai 23. elokuuta 2016

Lasten mindfulness - Kamalan ihana päivä

Arki pyörii monessa perheessä jo isolla vaihteella. Kiire, harrastukset, menot, työt ja aikataulut painavat päälle ja tuntuu, että onko sitä lomailtukaan. Keskittyminen ja huomio jakaantuu nykymaailmassa moneen osaan sosiaalisen median, suurkaupunkien vilinään ja arjen vaatimusten sopassa. Tästä syystä tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat entistä tärkeämpiä ja niitä tulisi painottaa  mielestäni lapsen kasvamisessa. Näin lapsi oppii rakentavia tapoja kohdata ristiriitatilanteita. Kirjan Kamalan ihana päivä kirjoittajan Elina Kauppilan mielestä suurin lahja, jonka vanhemmat voivat lapselleen antaa, on opettaa heille, kuinka selvitä vaikeista asioista.

Tässä yksi loistava kirjavinkki, joka kertoo varmasti meidän monen lapsiperhearjesta:

"Meini on tempperamenttinen pieni ihminen. Meini ja hänen vanhempansa heräävät päivään, jossa aamiainen ei maistu, pukeminen hirvittää ja tavaroita menee rikki. Tunteet räiskyvät, mutta sängyssä iltatoimien jälkeen äiti kuitenkin sanoo: "Kiitos, kulta, ihanasta päivästä!" - Elina Kauppila, Kamalan ihana päivä



Kirjassa on konkreettisia harjoituksia, jotka auttavat arjessa, helpottavat siirtymiä ja lisäävät rakastavaa yhteyttä aikuisen ja lapsen välillä. Lisäksi kirjassa on tarina, jossa Meini ja hänen äitinsä opettelevat yhden päivän ajan yhdessä tunnetaitoja. Suosittelen lukemaan näin syksyn kynnyksellä. Syksyllä monet aloittavat kuntoremppoja ja muita uusia tuulia, niin miksei myös uudenlaista lähestymistapaa perheen keskinäiseen vuorovaikuttamiseen. Itse haastoin itseni tekemään harjoitukset lasteni kanssa!

Kiinnostaako lapsiperheaiheet?

Seuraa blogiani facebookissablogit.fi instagramissa

maanantai 22. elokuuta 2016

Päivähoidon aloitus

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin meillä eletään jännittäviä aikoja. Viime viikolla kuopus 3-vuotta aloitti päiväkotiharjoittelun. Hän oli todella innoissaan asiasta ja synttärilahjaksi saatu Frozen-reppu oli jo monta viikkoa sitten pakattuna odottamassa. Päiväkotiryhmä ja aikuiset olivat hänelle osittain jo entuudestaan tuttuja, joka helpotti tietysti huomattavasti asiaa. Olimme myös käyneet edellisellä viikolla illalla päiväkodin pihalla leikkimässä ja "fiilistelemässä", mitä kaikkea pihalla voisikaan leikkiä. Katselimme vähän ikkunoista sisään ja juttelimme mitä missäkin huoneessa tehdään. Näin lapselle alkoi muodostua jo etukäteen kuva tulevasta eikä ensimmäiseen harjoitteluaamuun jäänyt niin paljoa kysymysmerkkejä.


Kuopuksemme on todella reipas ja puhelias, joten hän olisi jo ensimmäisenä päivänä halunnut jäädä yksin. Vaikka hän on todella reipas, olen melko varma, että jossain kohtaa tulee takapakkia, kun hän tajuaa, että hoitoon pitääkin mennä joka päivä. On toki hienoa, että hän rohkeasti lähtee leikkiin mukaan ja sai jo heti ensimmäisenä päivänä Frozen-huumaisen kaverin, jonka kanssa jutella Frozen juttuja ja lukea Frozen-kirjaa.

Päiväkotiharjoittelujaksot ovat todella yksilöllisiä ja niiden kesto vaihtelee varmasti hyvinkin laajasti. Jokainen perhe tietää ja tuntee lapsensa ja hänen tarpeensa. Meillä tutun paikan vuoksi olin kuopuksen mukana vain ensimmäisenä päivänä. Niin ja hän ehdottomasti halusi jäädä yksin päiväkotiin. Toisena päivänä hän jäi hetkeksi yksin ja kolmantena hieman pidempään. Tänään hän on jo yli lepohetken. Pikku hiljaa pidennän päiväkotipäivän pituutta, koska uuden opettelu ja totuttelu on varmasti pienelle raskasta. Tässä samalla rakennamme taaperolle ja koko perheelle uudenlaisia päivärutiineja ja aamurutiineja myös kotiin. Mitä aamulla kerkeää ja voi tehdä ennen lähtöä, mitä tulee tehdä ja mikä jätetään iltaan kun tullaan kotiin?

Päivähoidon aloitus on hyvin yksilöllinen juttu ja mielestäni on vaikea antaa mitään kaikkiin päteviä ohjeita. Meidän kolmesta lapsesta kaikilla on ollut hyvin erilaiset aloitukset. Osittain ikään liittyvine eroineen, mutta myös luonteeseen liittyviä eroja tietysti löytyy. Tärkeintä mielestäni on kuitenkin se, että päivähoidon aloituksen voisi tehdä rauhassa ilman ulkopuolisia paineita töihin menemisestä tai muista aikatauluista. Näin vanhemmalla olisi aikaa olla mukana totuttelussa, jos lapsi niin tarvitsee. Mielestäni on tärkeää, että päivähoidon alkutaipaleella aamuisin on aikaa valmistautua hoitoon, keskustella, valita mieleistä unikaveria ja käydä läpi uutta asiaa ja uudenlaisen päivän kulkua. Kun päivähoitoon menemisestä on tullut rutiinia, voi rataksen tahtia kiristää ja aikataulua tiukentaa. Lapsen jännitys saattaa purkautua pukemisen yhteydessä esimerkiksi vääränä mekkovalintana tms. Mekon vaihdon yhteydessä otan lapsen hetkeksi syliin, keskustelemme ja käymme läpi, mistä kenkä tosiasiassa puristaa. Ja kyllähän me aikuisetkin tiedämme, että jos töihin on pukenut vaatteet joissa ei ole mukava ja itsevarma olla, niin sitä on koko päivän vähän alavireinen. Uskon, että tämä pätee myös lapsiin. Tänään mm. taapero halusi vaihtaa äidin valitseman hameen ja paidan mekkoon. Kun vaihto oli tehty, lähti lapsi hyvillä mielin pukemaan muita vaatteita päälle. Koska lapsellani on tärkeä päästä itse valitsemaan vaatteet, niin pyrin hommaamaan vaatekaappiin vain toisiinsa matsaaviä vaatteita. Vink vink! ;) Tottakai vanhempana sitä näkee, että milloin vaatteiden kanssa temppuilu on vain ajan peluuta, mutta tällöin lasta todennäköisesti jännittää päiväkotiin meno ja silloin on hyvä jutella siitä että mikä siinä menemisessä jännittää. Jos pukemisen kanssa temppuilu on toistuvaa, kannattaa siihen keksiä joku mieleinen rutiini. Valitaan vaatteet jo illalla yhdessä ja laitetaan odottamaan. Aamulla on helppo sanoa kiukun hetkellä, että "sinä itse valitsit nämä vaatteet". Ulkovaatekauden lähestyessä laitan yleensä lapsen ulkovaatteet jo valmiiksi eteisen lattialle odottamaan ja haalarin ympärille kokoan "ukkelin" lapaset lapasten kohdalla, kengät ja sukat jalkojen kohdalle. Näin lapsi näkee kokonaisuuden ja vanhempi ei unohda kiireessä esim. pipoa ;)

Lapselle on tärkeää mielestäni käydä läpi päiväkotipäivän kulkua. "Ensin ulkoilette, sitten on aamupiiri, sitten syötte, sitten on lepohetki ja sitten äiti tulee". Olen huomannut että lapselle on tärkeä tietää koska häntä tullaan hakemaan ja kuka tulee hakemaan. Päivähoidossa tietty rytmi toistaa itseään päivästä toiseen, joten lapsikin oppii tuntemaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Näin hän tietää ikävän tullessa, että kun syön ja lepäilen hetken, niin sitten äiti tulee. Se on monesta lapsesta varmasti lohduttavaa ikävän hetkellä.

Illalla meillä pötkötellään iltasadun jälkeen sängyllä ja varataa aikaa keskusteluille ja jutuille. Mielestäni on tärkeää, että päivän touhujen jälkeen rauhoitutaan ja ollaan hetki tekemättä mitään.  Kun vieressä ei ole ulkoisia virikkeitä, niin lapsi yleensä alkaakin kertomaan päivän kulusta. Saatan esittää muutamia kysymyksiä, mutta monesti lapset kertovat itse mielessä olevia asioita - iloisia ja vähemmän iloisia. Mieltä painavat asiat selvitetään ja jutellaan auki, jotta on hyvä mennä nukkumaan levollisin mielin.  Päivän hyville jutuille vähän kikatetaan, lopuksi halataan ja pusutellaan! Siitä on hyvä jatkaa seuraavaan päivään!

Tsemppiä kaikille pienille ja suurille uuteen elämänvaiheeseen!

Haluatko saada vinkkejä kivoista lapsiperhetapahtumista?
Seuraa blogiani facebookissablogit.fi instagramissa




sunnuntai 21. elokuuta 2016

Koulun alku

Tämä syksy on erityisen jännittävä meidän perheessä monella tapaa. Suurin jännityksen aihe itselleni on se, että esikoisemme aloitti koulun. Pieni tyttöseni - esikoisemme aloitti koulutaipaleen ekaluokalla. Jännittävää! Koko koulumaailma on perheellemme vielä täysin vieras, koska tosiaan kyseessä on esikoinen. Kaikki kouluun liittyvä mietityttää aina pukeutumisesta, koulumatkan kulkemisesta, ruokailuun, läksyjen tekoon, iltapäiväkerhoon, harrastusten määrään yms. Lapsenihan on mitä omatoimisen ja reippain, joten tosiasiassa huolta ei tarvitsisi kantaa. Kaikki tämä tunnekuohunta liittyy ennen kaikkea siihen, että on niin vaikea luopua ja päästää irti siitä pienestä tytöstä, jolla on nyt lupa pyrähtää pienille lennoille itsekseen.


Harppaus päiväkotimaailmasta siitä, että viedään ja haetaan lapsi aidatun aidan sisäpuolelle ja lapsi käytännössä ojennetaan päiväkotiaikuiselle, on suuri. Päiväkodissa pestiin yhdessä kädet, laitettiin tossut jalkaan ja niistettiin nenä. Iltapäivällä kuultiin aikuiselta päivänkulusta. Muutos on suuri siihen, että koululainen haluaa yksin kävellä kouluun ja katoaa jättiläisrakennuksen uumeniin kellon soidessa. Luopumisen tuskaa, oih ja voih!
Tähän kaikkeen tunteiluun liittyy tietysti myös se, että aikaisemmin olemme voineet lomailla ja mennä lasten kanssa vapaasti, koska olen ollut yli seitsemän vuotta kotiäitinä. Tippa silmässä katselin vanhoja valokuvia, joissa olemme tuikitavallisena arkipäivänä tyttöjen kanssa rannassa leikkimässä. Rannat ja puistot ovat hiljaisia, kun ihmiset ovat kiirehtineet töihin ja päiväkoteihin. Meillä ei ole aikatauluja, eikä mitään velvoitteita - vapaus tehdä mitä haluamme. On aivan sama olemmeko rannassa kärjistetysti sanoen viisi tuntia vai viisi päivää. Tulen niin kaipaamaan noita hetkiä. Nyt kun esikoisen kanssa vietetty aika on jatkossa hyvin suorituskeskeisiin termistöihin ja aikaan sidottua "vapaa-aikaa" syysloma, joululoma tms.

Huoh, päivä päivältä menee paremmin tällä äidillä. Ihan joka aamu ei enää tule kyyneliä silmiin.  Haikeata luopumista. Koulun alku on todellinen isku siitä, että lapset ovat vain lainaa, ja näin koulun alkaessa se repäisy etäämmäksi vanhemmista ja omista asioista ja tavaroista huolehtivaksi yksilöksi on melkoinen. Tuntuu omituiselta, että en tiedä mitä lapseni on päivän aikana tehnyt, missä hän on mennyt yms. Opettajan tapaa 15 min ajan vanhempainvartilla syksyn aikana.
Tätä isoa maailmaa mietin myös nimikoidessani ekaluokkalaisen tavaroita. Päiväkodissa riitti että kirjoitin vaatteisiin etunimin. Ryhmässä oli parikymmentä lasta - iso päiväkoti, mutta silti riitti, että etunimi vaatteessa yksilöi lapseni. Eilen nimikoin vaatteita - etunimen lisäksi kirjoitin sukunimen ja myös luokan ja vuosiluokan kirjaimen, jotta sain yksilöityä lapseni. Hän on nyt osa jotain isoa yksikköä, maailmaa, jossa pieni lapseni tunnistetaan vain yksilöimällä hänet tarkasti... huoh!


Esikoinen itse on tietysti onnellinen kavereistaan ja koulusta ja hänen kanssaan innostuneesti koulun alusta puhummekin. Tämä kaikki tunteilu ja luopumisen tuska tapahtuu illan pimeinä tunteina, kun lapset nukkuvat, ja liittyy äitiyteen ja omaan itseeni, siihen että aika menee aivan liian nopeasti. Juurihan tuo oli vauva ja nyt jo niin iso tyttö. Monen ekaluokkalaisen äidin kanssa olemme surkutelleet sitä luopumisesta johtuvaa haikeutta on se sitten esikoinen tai kuopus. Olen lukenut monia kertoja Maaret Kallion viime vuonna julkaiseman kolumnin koulun aloittamisesta Osasinko kasvattaa lapsestani kelpo koululaisen?. Hän on osannut hienosti tuoda kolumniinsa vanhemman huolen, se huoli mikä vanhemmalla on koulun alun yhteydessä. Kunpa olisin kasvattanut hänet pärjäämään, pitämään huolta ja kivaksi kaveriksi. Sanotaan, että koulun aloitus on iso juttu perheessä ja se varmasti on myös sen takia, että tämä on murrosvaihe myös meille vanhemmille. Silloin pysähdytään miettimään vanhemmuutta, miten on mennyt, osasinko kasvattaa oikein ja sitä että se pikkulapsivaihe on nyt ohi ja se on mennyt loppujen lopuksi aivan liian nopeasti.
Eräs vanhempi kysyi, että milloinkohan uskaltaisi päästää tytöt kävelemään yhdessä ilman vanhempaa kouluun. Varmasti heti tänään, koska luotan täysin tyttööni ja tiedän että hän pärjää ja osaa. Olen häkeltynyt, miten magee likka hänestä onkaan kasvanut. Mutta niin se käveleminen. Nautin niistä hetkistä kun saan kävellä hänen kanssaan kouluun. Vedet silmissä katson kun hän juoksee intoa puhkuen kouluun, oppimaan uutta. Vielä kun saan ja pääsen saattamaan häntä niin menen, pidän vielä kiinni edes pikkaisen tyttösestäni...


Samalla kun päästän irti esikoisestani, suljen yhden luvun elämästäni. Esikoinen on ottanut ison pyrähdyksen etäämmäksi meistä vanhemmista. Meidän esikoisesta on kasvanut koululainen!

Hyvää matkaa muruni, tiedän että osaat ja pärjäät! 




Haluatko saada vinkkejä kivoista lapsiperhetapahtumista?

torstai 18. elokuuta 2016

Puhelin lapselle

Mikä on sopiva ikä hankkia puhelin lapselle? Mielipiteet varmasti vaihtelevat hyvin laidasta laitaan. Itse kuulun porukkaan, joka suosii kehitystä ja tietotekniikan opetusta lapsille. Onhan uudessa opetussuunnitelmassakin jo koodausta. Olen kuljettanut lapsiani koodikouluun yms. jotta he saisivat käsityksen tietoteknisistä laitteista. Tulevaisuudessa maailma pyörii entistä enemmän tietotekniikan avulla. Meillä lapset googlettavat ja hakevat tietoa netistä valvotusti. Milloin mietityttää ketunpoikasten lukumäärä tai tuleva sää tms.
Meillä esikoinen sai puhelimen 6-vuotiaana ja keskimmäinen 5-vuotiaana. Esikoiselle ostimme puhelimen, koska ajattelimme että olisi hyvä, että hän oppisi käyttämään puhelinta ennen kouluun menoa. Ihan käytännössä soittamaan, mutta myös puhumaan ja selvittämään asiansa puhelimessa. Harjoittelimme esimerkiksi mökillä ollessamme puheluita niin, että hän soitteli mökin sisältä minulle joka puuhastelin pihalla. Esikoinen kulkee myös harrastuksiin kyytiporukoissa, joten ajattelin että on ihan hyvä harjoitella puhelimen kuljettamista turvallisessa ympäristössä, jossa on aina joku aikuinen mukana.


Tänä kesänä ennen koulun alkua puhelinoperaattorit ovat olleet hyvin ärhäkkäästi yhteydessä ja mainostaneet pienille lapsille sopivia liittymiä. Operaattorit ovat lähettäneet katuliituja, askarteluvihkoja sekä kovia sloganeita sisältäviä kirjeitä "Turvaa lapsesi koulutie - hanki liittymä meiltä". Todellisuudessa meidän ekaluokkainen ei ainakaan ole koulun alun takia tarvinnut puhelinta. Niin kauan kun joku saattaa kouluun ja hakee iltapäiväkerhosta ei mielestäni koulussa puhelinta tarvitse. Puhelin tulee ajankohtaiseksi sitten, kun lapsi lähtee yksin kotoa ja kulkee koulumatkan yksin. Ainakin esikoisemme koulussa ja iltapäiväkerhossa puhelimien käyttö on jopa kielletty. Kuitenkin minusta on todella tärkeää, että ekaluokkalaisella on puhelin sosiaalisten siteiden muodostumisen kannalta. Kesällä on whats up-viestit lennellyt. On kyselty kavereilta kuulumisia, nyt koulun alun jälkeen on soiteltu kaverille ja varmisteltu läksyjä ja kouluun tarvittavia kamppeita. On mukava kuulua porukkaan ja saada viestejä koulukavereilta. Ekaluokkainen alkaa olemaan jo kiinnostunut kavereista, joten on mukava kun kavereille voi soitella ja lähettää emojia, kuvia ja ääniviestejä. Kaupungissa kun ei noin vain kavereita lähdetä pihalle tapaamaan. Treffit sovitaan ensin puhelimella!

5-vuotiaamme sai hartaasti toivomansa puhelimen synttärilahjaksi kesällä. Tuntui, että hän jäi hieman ulkopuoliseksi kun esikoinen viesteili isovanhemmille, kummeille, serkuille ja kavereille. Mielestäni whats up-ääniviestit ovat todella suloisia. Tässä hektisessä maailmassa on täydellistä, kun 5-vuotias pitää huolen kuulumisten vaihtamisesta sukulaisten kanssa. Hän viesteilee kuulumisia kumminsa tai isovanhempien kanssa. Mikä on liikuttavampaa kuin se, että serkkupoika soittaa tsemppiviestin 5-vuotiaalle hänen ensimmäisenä päiväkotiaamunaan? Tai kun isovanhempi saa 5-vuotiaalta spontaanin whats'up ääniviestin "olet rakas" ja kymmenittäin rakkauden täyteisiä emojia. Kauempana asuvat sukulaiset pääsevät lähemmäksi lasten elämää puhelimen välityksellä.
Nykyisin vanhemmat tekevät töitä paljon, toiset ulkomaillakin erossa perheestä. On mielestäni hienoa, että isän kanssa saa yhteyden omalla puhelimella koska tahansa, koska se äitikään ei aina ole oman puhelimensa kanssa ihan siinä vieressä.
Nykyisin puhelimet ovat niin henkilökohtaisia ja kalliita, että en edes antaisi lasteni koskea puhelimeeni. Puhelimeni sisältää niin paljon tärkeää tietoa esimerkiksi kalenterissa ja puhelin on täynnä ikimuistoisia kuvia, joten en kestäisi jos joku lapsistani vahingossa poistaisi ne räpeltäessään puhelintani. Siksi on helpointa että heillä on omat edulliset puhelimensa.

Mikä liittymä lapselle? Mitä pelejä puhelimeen?

Meillä on molemmilla lapsilla lapsille suunnattu liittymä, jossa on käyttöestoja ja numero on salainen. Liittymään kuuluu pieni ja hidas nettiyhteys, jolla voi vähän tehdä lapsille sopivia nettijuttuja.
Lapsillamme on puhelimessa pelejä. Itse en arvosta mitään mäiskintäpelejä ja mielestäni ne on täysin turhia. Yritämmekin päästä tyttöjen kanssa kompromissiin ladattavista peleistä. Jotain söpöä pet shopin hoitamista on, mutta sitten ihan opettavia pelejä kuten eka peli / ett spel yms. 3-vuotiaskin on oppinut kirjaimet pelatessaan eka peliä kännykällä. Lapsista ipadit ja puhelimet ovat niin houkuttelevia. Eräs äiti kertoi, että heidän kolmasluokkalainen oli aivan fiiliksissä, kun sai lukea kirjoja puhelimellansa. Eli siis ajatukseni on se, että puhelin voi olla lapsella tosi hieno juttu, kun sitä valvotusti ja järkeviin juttuihin käyttää. Sosiaalisen verkoston kehittymisen, läheisten kanssa yhteydenpidon ja opettavaisten pelien kannalta puhelin on ihan must!

Puhelimen rajoittaminen

Meillä on lapset hyvin erilaisia puhelimen käyttäjiä. Esikoinen unohti puhelimen pöytälaatikkoon pariksi kuukaudeksi alkuhuuman laannuttua. Kunnes sitten taas muisti puhelimen kesän tulon myötä ja kun kavereita ei enää päivittäin nähnyt eskarissa. Esikoista ei ole koskaan tarvinnut rajoittaa puhelimen käytössä tai pelaamisessa. Hän saattaa hetken pelata ja sen jälkeen siirtyy leikkimään. 5-vuotias on taas aivan eri maata. Hänellä on tietysti vielä alkuhuuma menossa, koska on omistanut puhelimen vasta kuukauden verran, mutta huomaan hänen käytöksessään, että pelit saattaa koukuttaa ja pelaamista rajoitettaessa alkaa kiehumaan. Tällöin meillä puhelin lähtee "ylähyllylle". Meillä on sääntö, että puhelin ja pelit eivät saa ohjata elämää. Mitään tiettyä minuuttimäärää per päivä meillä ei ole vaan puhelinta voi katsoa tilanteen mukaan esim. automatkalla tai kun odotetaan siskoa harrastuksesta, kotona kuitenkin pääasiallisesti leikitään ja tehdään muuta!

Millaisia ajatuksia teillä on puhelimesta lapselle? Entä minkä ikäisenä hankitte puhelimen lapselle?


Haluatko saada vinkkejä kivoista lapsiperhetapahtumista?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...